torstai 23. joulukuuta 2010

Kinuski-kermakakku



60-vuotis synttäreille meni tämä kinuski-kermakakku. Täytteenä vaniljakiisseliä sekä hedelmiä. Koristeet on Omar-karkkeja ja teksti valkosuklaata.




Oikein Hyvää Joulua Kaikille!!!

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Jerryn Salama McQueen & Martti kakku




Tänä vuonna Jerryn synttärikakkutoiveena oli Disneyn Autot elokuvan hahmot Salama McQueen ja Martti.
Pohjana 7 munan vaalea kakkupohja. Täytteenä on vadelma-ja valkosuklaamousset. 

Vadelmamousse:
  • 100 g tuorejuustoa

  • 180 g vadelmasosetta

  • 70 g sokeria

  • 2 tl vaniljasokeria

  • 3 liivatetta

  • 1½ dl kermaa
 Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja nosta hetkeksi kylmään. Sulata pakastevadelmat ja valuta niistä neste. Soseuta valutetut vadelmat ja paseeraa ne (painele tiiviin siivilän läpi, jotta siemenet saadaan pois soseesta. Sekoita tuorejuusto, sokerit sekä vadelmasose. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne tilkkaan kuumaa vadelmamehua. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten ohuena nauhana tuorejuustomassaan koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi pehmeä kermavaahto.   

Helppo Valkosuklaamousse: (ohje Kinuskikissalta)
  • 2 dl kermaa

  • 100 g tuorejuustoa (vanilja)

  • 130 g valkosuklaata
Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki ja sekoita suklaa tuorejuuston joukkoon. Lisää lopuksi kermavaahto.
Autot ja sankarin nimi on tehty vaahtokarkkimassalle. Renkaat on mini Dominoita ja kumit Alku lakritsi-toffeeta. Samoista karkeista on myös tehty Martti-auton hinausköysi ja koukku. Mustat hiput kakun reunoilla on suklaakiehkuroita, jotka värjäsin mustalla tomuvärillä. Pursotukset on laktoositonta kermaa, joka on värjätty punaiseksi. Kermaan sai muuten laittaa yllättävän paljon väriä, että siitä sai näinkin punaista!

Ristiäiskakku haikarakuvalla



Minua pyydettiin tekemään erään pikku neidin ensimmäiseen juhlaan kakku. Toiveena oli saman näköinen kakku, minkä olen tehnyt noin vuosi sitten. Pohjana 6 munan vaalea kakkupohja. Täytteeksi toivottiin mansikkamoussea. Kuvat on taas otettu aamuhämärässä joten värit ei oikein pääse oikeuksiinsa :(

Mansikkamousse:


  • 100 g tuorejuustoa

  • 180 g mansikkasosetta

  • 70 g sokeria

  • 2 tl vaniljasokeria

  • 3 liivatetta

  • 1½ dl kermaa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja nosta hetkeksi kylmään. Sulata pakastemansikat ja valuta niistä neste. Soseuta valutetut mansikat ja halutessasi paseeraa ne (painele tiiviin siivilän läpi, jotta siemenet saadaan pois soseesta. Sekoita tuorejuusto, sokerit sekä mansikkasose. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne tilkkaan kuumaa mansikkamehua. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten ohuena nauhana tuorejuustomassaan koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi pehmeä kermavaahto.    



 

Kuva on maalattu vaahtokarkkimassalle. Pursotukset on laktoositonta kermaa. Koristeet on vaahtokarkkimassaa ja sokerihelmiä.

maanantai 30. elokuuta 2010

Nicon Batman ja Spiderman kakut


 
Rakas kummipoikamme täyttää tänään 5-vuotta. Synttäreitä juhlittiin jo eilen ja sankarin toiveena oli batman tai spiderman-aiheiset kakut. Koska minun piti tehdä kaksi kakkua, päätin toteuttaa molemmat hahmot.

Kakun täytteenä on toiveesta mansikkahilloa, banaania ja kermavaahtoa. Hämähäkkimies on maalattu vaahtokarkkitaikinalle Wiltonin pastaväreillä. Silmät tein erikseen ja liitin ne sitten kuvan päälle. Näin kuvasta sai hieman "elävämmän" näköisen. Kakun pinnassa on vaaleansiniseksi värjätty kermavaahto.




Koska oli kyse lastenkakusta halusin käyttää kakussa myös karkkeja. Nico on kumminsa tavoin salmiakin ystävä, joten laitoin mustia hämähäkkikarkkeja kiertämään kakkua.



Batman kakun täytteet olivat samat kuin hämiskakussakin. Logo on maalattu vaahtokarkkitaikinalle. Kakun pintaan keitin kinuskin Kick-karkeista.

 



Tähän kakkuun laitoin myös teemaan sopivia lepakkokarkkeja :)

perjantai 6. elokuuta 2010

Kia 1-v




Rakkaan veljentyttöni Kian 1-vuotis syntymäpäiviä juhlittiin viime sunnuntaina. Toiveena oli Nalle Puh-aiheiset kakut. Kuvat on maalattu vaahtistaikinalle. Liljat on myös vaahtistaikinaa. Täytteenä kakuissa oli perinteinen mansikka-banaani.



Sivuprofiili..



Maalauksiin en ollut täysin tyytyväinen,mutta eiköhän niistä hahmot tunnista!




Laitoin kakun alareunaa kiertämään vaahtokarkkipötkön. Se sopi kivasti noihin hempeän tyttömäisiin väreihin.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Mariannetrifle



Pimp my pappilan hätävara. Kesälomaviikolla teki mieli herkutella. Kauppaan en viitsinyt sen takia lähteä joten tämän jälkiruoan "tuunasin" kotoa löytyneistä raaka-aineista. Tällä ohjeella tuli 4 kpl mariannetriflejä.


  • 160 g kakkupohjan tai kahvikakun muruja (minulla sattui olemaan minttu-suklaakahvikakkua pakkasessa, joten se sopi tähän hyvin)

  • 2 dl kermaa

  • ½ prk maitorahkaa

  • ½ pss Marianne crushia

  • 2 tl vaniljasokeria

  • 1/4 dl kermalikööriä

  • ½ dl maitoa

  • koristeena suklaarouhetta ja keksitikkuja

Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita kulhossa maitorahka, marianne crush sekä vaniljasokeri ja lisää lopuksi pehmeä kermavaahto. Kasaa kauniisiin laseihin kerroksittain kermalikööri-maidolla kostutettuja kakkumuruja sekä mariannevaahtoa. Koristele haluamallasi tavalla ja nauti hyvässä seurassa :) 

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Voileipäkakut ristiäisiin


 
Voileipäkakkuja toivottiin ristiäisiin kaksi; liha ja kala. Halusin kokeilla pyöreän voileipäkakun tekoa, koska en ole sellaista ennen tehnyt. Kasasin kakun 24 cm irtopohjavuokaan. Hieman enemmän aikaa kasaaminen vei, mutta minusta pyöreä kakku oli kivaa vaihtelua. Kakkuun meni 1 pkt paahtoleipää ja kaksi pientä pakettia ruisvuokaleipää. Täytteen ohje tulee tässä:
  • 250 g voimakkaan makuista Koskenlaskija-sulatejuustoa

  • 1 dl kermaa

  • 300 g raejuustoa

  • 500 g lämminsavustettua lohta

  • ruohosipulia

  • Dijon sinappia
Sulata pilkottu Koskenlaskija ja kerma mikrossa ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hetki ja lisää raejuusto, hienonnettu ruohosipuli, lohi pieninä paloina sekä hieman sinappia. Dijon sinappi on todella voimakasta, joten sitä kannattaa käyttää aika varovasti. Tarkista maku.
Koristeena käytin kirsikkatomaatteja, kurkkulastuja, sitruunaa, herneenversoja sekä kylmäsavulohta.


Lihavoileipä kakun tein pelkästään paahtoleivästä. Sitä meni kakkuun vähän yli pussillinen.

Tässä ohje täytteeseen:
  • 250 g voimakkaan makuista Koskenlaskija-sulatejuustoa

  • 1 dl kermaa

  • 300 g raejuustoa

  • 500 g palvikinkkua pieneksi suikaloituna

  • persiljaa hienonnettuna

  • Dijon sinappia
Sulata pilkottu Koskenlaskija ja kerma mikrossa ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hetki ja lisää raejuusto, hienonnettu persilja, kinkkusuikaleet sekä hieman sinappia. Dijon sinappi on todella voimakasta, joten sitä kannattaa käyttää aika varovasti. Tarkista maku.
Kinkkuvoileipäkakun koristeena käytin: herneenversoja, tummia viinirypäleitä, kurkkua, pippurihärkä-leikkelettä sekä tomaatti ruusuja.

Motocross kakku



Sunnuntaina juhlittiin pikku Onnin ensimmäisiä juhlia, ristiäisiä. Sain kunnian tehdä kakut ristiäisiin ja toiveena oli, että täytekakku voisi jotenkin liittyä moottoripyöriin. Kyselin avomieheltäni vinkkejä moottoripyöriin liittyen ja hän ehdotti, että tekisin crossipyörän, koska se on luultavasti helpompi toteuttaa kuin katupyörä...
Pohjana 7 munan suklaakakkupohja. Kakun väliin tein mariannetäytteen. Ohjeen bongasin Karamelli cakes-blogista. Pursotukset on kermavaahtoa, josta osaan laitoin kaakaojauhetta. Tässä mariannetäytteen ohje (hieman sitä muokkasin):
  • 3,3 dl kermaa

  • 200 g tuorejuustoa

  • 1 pss Marianne crushia

  • 2 tl vaniljasokeria

  • (hieman sokeria)

Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Laita tuorejuusto kulhoon ja pehmennä sitä hieman sekoittamalla. Lisää marianne crush ja vaniljasokeri ja sekoita. Lisää lopuksi pehmeä kermavaahto. Tarkista maku ja lisää sokeria tarvittaessa.

Crossipyörä on tehty marsipaanista. Harmaaseen väriin lisäsin hieman helmiäissuihketta, jotta sain siihen hieman "metallin hohtoa".

Toiveena oli myös, että juniorin nimi tulee kakun päälle. Sen toteutin marsipaanista tehdylle pilvi laatalle. Lisäsin vielä laatan päälle Confetista ostetut sokerivarpaat, jotka sävytin helmiäissiniseksi.
Hiekka on keksimurua. Sekoitin keskenään kaurakeksejä ja vähän dominoja (ilman täytettä), jotta sain hiekkaan sävyeroja. Kivinä käytin erilaisia suklaakarkkeja.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Motocross koriste marsipaanista




Tämä marsipaanista tehty crossipyörä tulee täyskärin päälle viikonloppuna. Mallia motocross pyörän tekemiseen otin Tärpätin blogista täältä .

 

Sunnuntaina luvassa siis postaus kahdesta voileipäkakusta sekä motocross-aiheisesta täytekakusta...

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kakku 30-vuotiaalle


 
Tämän kakun tein muutama viikko sitten työkaverini isoveljelle. Toiveena oli auton kierroslukumittari, jossa mittarilukemat onkin ikävuosia.
Kolmessa kympissä mennään keltaiselle alueelle ja lähellä häämöttää ja toi punainenkin alue :D Mittarin alle haluttiin teksti: Old fart'o meter... eli vanha pieru mittari! Reilu pikkuveli täytyy sanoa!
Mittari on tehty vaahtistaikinasta ja maalattu Wiltonin pastaväreillä. Itse kakku oli hieman perinteisempi: 5 munan vaaleakakkupohja, täytteenä banaania ja mansikkaa sekä kermavaahtoa. Pursotukset on myös kermavaahtoa. Koristeena vähän suklaarouhetta.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Vaippakakku vol 6




Tämä poikavauvalle tehty vaippakakku sisälsi: 88 kpl vaippoja, pullon kuohuviiniä vanhemmille, puhdistuspyyhkeitä, 3 sukat, tutin, vaalean sinisen kylpypyyhkeen sekä auto pehmolelun.

perjantai 7. toukokuuta 2010

TPS Kakku




Niinhän siinä kävi, että TPS vei jääkiekon Suomen mestaruuden reilu viikko sitten. Minua pyydettiin tekemään kakku TPS-logolla jo viime viikolla, mutta työkiireiden vuoksi jouduin siirtämään kakun tälle viikolle. Joka tapauksessa tänään eräällä työpaikalla kahviteltiin/kakuteltiin TPS-tunnelmissa :)

Kakussa oli 5 munan vaalea kakkupohja. Täytteenä mansikkamousse. TPS logo on maalattu vaahtistaikinalle Wiltonin pastaväreillä. Pursotukset on kermaa ja koristeena suklaarouhetta.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Lakoffee eli lakka-toffeetorttu




Banoffee, Manoffee, Vadoffee... ja nyt myös Lakoffee .  Olen jo pitkään haaveillut testaavani monessa blogissa tutuksi tullutta Banoffee-torttua. Tänään kokoonnuimme Jyväskylän seudun kakkubloggajien kanssa ja pääsin vihdoin testaamaan tätä paljon kehuttua torttua. Halusin kuitenkin kokeilla hieman erilaista variaatiota ohjeesta, joten korvasin banaanin lakoilla. Alkuperäisen ohjeen löysin Ulla Svenskin Lempileivonnaiset -kirjasta.

Pohja:
  • 300 g suklaa-Digestive keksejä

  • 100 g voita
Täyte:
  • 1 tlk (397g) kondensoitua maitoa

  • 2 banaania (laitoin n.250 g lakkoja)

  • 2-3 dl kermaa

  • 2 tl vaniljasokeria

  • kaakaojauhetta ( tätä en laittanut)

Keitä kondensoitu maito toffeeksi: Irrota tölkistä etiketit ja laita se vesikattilaan kiehumaan matalalle lämmölle noin 3 tunniksi. Murusta keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksi-voiseos vuoan pohjalle ja hieman reunoille. Nosta jääkaappiin jähmettymään hetkeksi. Aukaise säilyketölkki ja kaada toffee keksipohjan päälle, levitä tasaiseksi. Nosta jääkaappiin tai pakastimeen, jotta toffee jäähtyy. Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Pilko yksi banaani toffeen päälle (tai vaihtoehtoisesti nostele valutetut lakat toffeen päälle). Peitä kermavaahdolla ja leikkaa toinen banaani kermavaahdon päälle (tai lakkoja). Sihtaa lopuksi kaakaojauhetta tortun päälle ja herkuttele. ( Lakoffeesta jätin kaakaojauheen pois). 

Ristiäiskakku Terholle


 
 Työkaverini pojan ristiäiset olivat pari viikkoa sitten ja minä sain leipoa juhliin kakun. Pojan nimeksi tuli Terho Voitto Verneri ja vanhemmat halusivat etunimen näkyvän jotenkin kakussa. Toiveena oli suklaakermalla tehty tammenterho kakun päälle.

Kakussa on tumma 5 munan kakkupohja. Täytteenä omar-kerma sekä banaania ja passion-hedelmää. Kakun pinta on kermavaahtoa. Tammenterho on tehty suklaakermasta: osa maitosuklaasta ja osa tummasta suklaasta. Pursotukset on omar-kermaa. Koristeena suklaakiehkuroita.
Ohje omar-kerman valmistukseen löytyy Tästä. 

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Suklaakakku 60-vuotis syntymäpäiville




Tumma 5 munan kakkupohja. Täytteenä valko- ja tummasuklaamousset. Kakku on kuorrutettu kaakao-kermavaahdolla. Kakun koristeena on suklaarouhetta ja muutama suklaakonvehti.



Pursotuksiin en ole tyytyväinen :( Ne ei oo mun vahvin laji.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Baby Girl




Tein aamulla suklaa cupcakeja toffeesydämellä ja halusin kokeilla shakkilaudan lisäksi paria muutakin koristelumallia kuppikakakuille. Nämä sopisivat esim. tyttövauvan rotinoihin tai ristiäisiin.

Chess Cupcake



Shakki ja Matti.. vai mites se meni? Suklaa cupcakeja toffeesydämellä, kuorrutus kermavaahtoa. Koristeet askartelin marsipaanista.

Ohje on Kinuskikissalta, olen vaan vaihtanut suklaat.
  • 1½ dl maitoa

  • 100 g suklaata

  • 150 g voita

  • 1 ½ dl sokeria

  • 2 kananmunaa

  • 3½ dl vehnäjauhoja

  • 2 tl leivinjauhetta

  • 2½ rkl kaakaojauhetta

  • 14 kpl toffee-konvehteja

Leikkaa 100g suklaata rouheeksi. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat voi-sokerivaahtoon koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi rouhittu suklaa. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan. Aseta päälle suklaakonvehti ja peitä taikinalla. Paista muffinsseja 225 asteessa n. 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.



Marsipaani shakkinappulat olivat reilun puolen tulitikkuaskin kokoisia.





tiistai 16. maaliskuuta 2010

Vaippakakku nro 5




Vaippakakkua pukkaa jälleen :) Halusimme työporukalla muistaa yhteistä työkaveriamme perheenlisäyksen johdosta. 

Tästä kakusta tuli tähän mennessä suurin. Se sisälsi: 88 kpl vaippoja, pullon kuohuviiniä, puhdistuspyyhkeitä, tutin, kolmet sukat, D-vitamiinitippoja, tuttipullon, viilentävän pururenkaan, hupullisen kylpypyyhkeen sekä koira pehmolelun. Kakun koristelimme kangasnauhoilla.


maanantai 8. maaliskuuta 2010

Hyvää naistenpäivää!!


Naistenpäivän kunniaksi suklaa-espresso cupcakeja, olkaa hyvä!

Tällä ohjeella tuli 18 kpl keskikokoisia kuppikakkuja
  • 1½ dl maitoa

  • 4 tl Espresso kahvijauhetta

  • 100 g maitosuklaata (käytin Fazerin Sinistä)

  • 150 g voita

  • 1½ dl sokeria

  • 2 kananmunaa

  • 3½ dl vehnäjauhoja

  • 2 tl leivinjauhetta

  • 2 ½ rkl kaakaojauhetta

  • 18 kpl suklaapaloja tai suklaakonvehteja
Koristeluun voi käyttää esimerkiksi:
  • kermavaahtoa

  • suklaakoristeita tai sokerihelmiä

  • karkkeja, tuoreita hedelmiä tai marjoja jne...

Kuumenna maito ja sekoita siihen espresso kahvijauhe. Anna jäähtyä. Leikkaa 100g suklaata rouheeksi. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat voi-sokerivaahtoon koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi rouhittu suklaa. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan. Aseta päälle pala suklaata tai suklaakonvehti ja peitä taikinalla. Paista muffinsseja 225 asteessa n. 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.


Minä laitoin "kuppikakkujen sydämeksi" tällä kertaa suklaakonvehteja. Käytin useampaa eri makua, niin jää ylläriksi mitä kenenkin cupcakesta löytyy ;) Makuina oli: Fazerin sininen, 70% suklaa, mocca, zabaglione ja suklaatryffeli.



Avomies söi tämän näköisen kuppikakun.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Vaippakakku vol. 4

Vaippakakku tyttövauvalle
Tähän vaippakakkuun käytin 68 kpl vaippoja.

Tässä vaippakakun "leipomisohjeet". Mulla oli vaihekuvatkin, mutta ne valitettavasti tuhoutui lopullisesti vuodatuksen blogin mukana. Jätän ohjeet ilman vaihekuvia kuitenkin tähän ja yritän joskus ottaa uudet vaihekuvat vaippiksen teosta!

Rullaa ensin kaikki vaipat. Aloita rullaus vaipan etupuolelta, vyötärön kohdalta ja etene kohti haaraväliä. Kun vaippa on tiiviillä rullalla, sido se esim. kuminauhalla. Huom. Kakkuun saa elävyyttä ja väriä, kun rullaat osan vaipoista aloittaen vaipan takapuolelta! Kuvista tulee tällöin erilaiset.

 

Asettele sitten vaippoja pystyyn ympyrän muotoon ja sido väliaikaisesti kiinni narulla. Mitä tiukemmalle saat narun, sitä tukevampi kakusta tulee. Mulla meni pohjakerrokseeen 51 kpl vaipparullia. Ympyrän keskelle voi ja kannattaakin laittaa joku esine, joka on vaippoja korkeampi. Näin saat liitettyä seuraavan kerroksen vaipat pohjakerrokseen ja kakusta tulee tukevampi. Esineeksi sopii esim. puhdistuspyyhepaketti, tuttipullo tai pullo kuohuvaa tuoreille vanhemmille.


Asettele seuraavaksi vaipparullia ympyrän muotoon esineen ympärille. (Mulla meni 14 kpl). Sido tiukasti narulla. Tee näin myös kolmannessa kerroksessa.

Sukkaruusut:

Rullaa sukka melko tiiviiksi rullaksi varpaan kärjistä aloittaen.
Kun sukka on rullalla, käännä nilkan resorinauha sukan ympäri. Se pitää rullan kasassa.



Sitten päästään koristeluun. Solmi vaippakerrosten ympärille kaunis koristenauha ja tee rusetti. Nauhan tulee olla tiukasti vaippojen ympärillä. Tämän jälkeen voit katkaista narun, jolla pidit rullia aluksi kasassa. Päälimmäiseen vaippakerrokseen laitoin koristeeksi 3 sukkaruusua, kissa helistimen sekä koristeruusun.



Keskimmäisen kerroksen ympärille kiedoin vauvan pyyhkeen. Pyyhkeessä on töpöhäntä ja korvat. Jätin tarkotuksella korvat näkyviin kakun takapuolelle.



Keskimmäiseen kerrokseen laitoin myös viilentävän pururenkaan ja 3 sukkaruusua.



Alimmaiseen kerrokseen laitoin shampoo pullon sekä koristeruusun. Kakun alle kannattaa laittaa pahvi tai joku muu kovike esim tarjotin. Näin kakkua on helpompi siirtää. Kääri kakku lopuksi sellofaaniin.  Huom. Kakun mukaan kannattaa laittaa kakussa käytettyjen tuotteiden tuoteselosteet/pesuohjeet sekä vaippojen koko! 

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Tyrnileivos & valkosuklaakastike




Tällä reseptillä osallistuin Leivontafoorumin Tammikuun leivontahaasteeseen. Aiheena oli makea tai suolainen leivonnainen lautasannoksena.

Pohja:

100 g kaurakeksejä

50 g voita sulatettuna

Täyte:

5 liivatetta

2 dl kermaa

200 g tuorejuustoa

120g ruokotomusokeria

2 tl vaniljasokeria

150 g tyrnihilloa

80 g tyrnimehua

2 rkl tyrnilikööriä

Leivoksen pinnassa on ohut kerros tyrnihilloa

Valkosuklaakastike:

80 g valkosuklaata

1 dl kermaa

Koristeena mustikoita sekä spritsattu suklaakoriste, tomusokeria

Valmista ensin valkosuklaakastike. Kuumenna kerma varovasti kattilassa, älä keitä. Lisää paloiteltu valkosuklaa ja anna jäähtyä.

Murskaa keksit hienoiksi muruiksi ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Painele seos kevyesti irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja nosta hetkeksi kylmään. Sekoita kulhossa tuorejuusto, sokerit, tyrnihillo- ja mehu sekä tyrnilikööri. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne tilkkaan tyrnimehua. Anna jäähtyä hetki ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuuston joukkoon. Lisää lopuksi kermavaahto. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä kylmässä noin 4 tuntia. Irrota varovasti vuoasta, leikkaa leivoksiksi ja koristele. Tästä ohjeesta tulee n. 7 leivosta.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Jalkapallokakku




Leevi juhlii tänään 2-vuotis syntymäpäiviään jalkapallokakun kera. Pallon askartelin kahdesta 4 munan vaaleasta kakkupohjasta. Täytteenä vadelmia sekä valkosuklaamousse, jonka ohjeen löysin Kinuskikissalta. Tein moussen kaksinkertaisena ja määrä oli just sopiva tähän kakkuun. Kakku on pursotettu kermavaahdolla,josta osan värjäsin tummaksi kaakaojauheella ja mustalla pastavärillä. Täysin mustaa kermavaahdosta on vaikea saada tumppaamatta siihen hirveästi väriainetta. Kuva on taas keltainen, kun se on otettu illalla, pahoittelen.

Helppo valkosuklaamousse:


  • 2 dl kermaa

  • 100 g tuorejuustoa (vanilja)

  • 130 g valkosuklaata

Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki ja sekoita suklaa tuorejuuston joukkoon. Lisää lopuksi kermavaahto.