maanantai 19. joulukuuta 2011

20.12




Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella.

Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla...

Konvehtikuusi tai karkkikuusi on ollut monessakin blogissa jo esillä. Vihdoin minäkin pääsin tekemään sellaisen! Tästä kuusesta tuli oikein muhkea, siinä on 1 kg verran Fazerin sinisiä konvehteja :) Kuusi matkaa mieheni mummolaan. On kiva viedä välillä jotain muuta kuin perinteinen joulukukka. Latvatähdeksi pääsi piparkakku, jonka keskelle sulatin värjättyä kondiittorin sokeria. Kieputin kuusen ympärille koristeeksi vielä ohutta rautalankaa, missä oli punaisia tähtiä.

Kuusen pohjana on sininen kartonki, jonka taitoin kartioksi ja liimasin kuumaliimalla kiinni. Myös konvehdit ja pipari on kuumaliimalla liimattu (joten pipari ei ole syömäkelpoinen). Tosin eipä tuossa olis paljoa syömistä ollutkaan, pelkkää sokeria tuo lähinnä on.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

19.12




Joulu senkun lähestyy! Nyt eletään jo 19 päivää, joten amismatikalla jouluun on enää 5 yötä :)

Mint Chocolaten joulukalenterista paljastuu tänään piparimaisema, jonka vein eilen pikku Kialle. Rekeä vetää porojen sijaan bambit, kun mulla ei ollu poro muottia

lauantai 17. joulukuuta 2011

18.12




Vapaapäiväni iloksi askartelin jouluisen ovikoristeen kotiimme.

Pohjana koristeessa on styroksirengas, joka on pyörinyt askartelulaatikossani jo vuosia, odottaen jotain käyttötarkoitusta. Päällystin renkaan ensin vihreällä huovalla ja sitten kieputin päälle hieman jouluista koristenauhaa.
Piparit tein cernit-askartelumassasta, jotka kovetetaan uunissa. Myös piparien kuorrutukset on cernit-massaa.
Sitten liimasin kuumaliimalla piparit, tähtianikset, joulukellot sekä ovikranssiin. Lopuksi pyöritin vielä ohutta kultaista rautalankaa kranssin ympärille.
Koriste päätyi eteisen välioveen.

perjantai 16. joulukuuta 2011

17.12




Seitsemännentoista päivän luukku aukeaa ja sieltä paljastuu piparkakkutraktori. Tein traktorin kummipojalleni Nicolle.

Olen aika onneton tekemään piparitöitä kuten kuvasta huomaa, mutta jospa kummipojalle kelpais :) Traktori on tehty valmiilla muotilla, jota olen nähnyt tänä vuonna useammassakin kaupassa. Osia täytyi kyllä hetki pyöritellä käsissä, että oivalti miten traktori kasataan. 
Traktorin peräkärry on lunta pullollaan. Lumena toimi lumipantteri-karkit. Alustan kehystin karkkikepeillä.

torstai 15. joulukuuta 2011

15.12




Jos meinaat postittaa kotimaan joulutervehdyksesi joulumerkeillä varustettuna, se on tehtävä viimeistään tänään!! 15:n päivän luukusta löytyykin tämän vuoden viimeiset joulukortit.

Näissä korteissa on piirtoheitinkalvosta tehty ikkuna, jonka sisällä liikkuu helmiä sekä sydän,tähti ja lumihiutale confetteja. Idean ikkunaan sain kummitätini lähettämästä syntymäpäiväkortista. Kummini kortteja voi käydä ihailemassa Täällä.

Nalle rukka pitää pipostaan kiinni lumimyräkässä :)




Sydämellistä Joulua




Tämä nalle kahlaa lumihiutaleiden ja sydämien joukossa.


Poikavauvan kortti matkasi jonkun aikaa sitten ystävälleni, joka sai isänpäivänä pojan

tiistai 13. joulukuuta 2011

14.12



Marmoroidut jääsuklaat, olkaapa hyvät!

Bongasin Hellapoliisin sivuilta ehkä kaikkien aikojen helpoimmat karkit valmistaa, jääsuklaat!

Mulla on nyt menossa varmaan joku marmorointi kausi, kun haluaisin marmorikuviota kaikkialle :) Sillä saa niin kivan näköistä kuvioa aikaan. Siksipä teinkin jääsuklaat yhden suklaan sijaan sekä valko- että maitosuklaasta.

Marmoroidut jääsuklaat: (tällä ohjeella tein 28 kpl nameja)


  • 50 g kookosrasvaa

  • 50 g maitosuklaata /
  • 50 g kookosrasvaa

  • 50 g valkosuklaata

Sulata maitosuklaa ja 50 g kookosrasvaa kattilassa koko ajan sekoittaen. Sulata toisessa kattilassa valkosuklaa ja kookosrasva. Kaada maitosuklaa-rasvaseosta n.1/4 karkkivuoan pohjalle. Valuta sen päälle n. 1/2 vuoallista valkosuklaa-rasvaseosta. Täytä vuoka maito-suklaarasvaseoksella. Marmoroi karkin pinta hammastikkua apuna käyttäen. Nosta jääsuklaat kylmään jähmettymään. Säilytys jääkaapissa tai pakastimessa.



Kaloreitahan näissä on reilusti, mut kyllä jouluna saa vähän herkutella! Vai mitä? Eikä näitä olekaan tarkoitus syödä kerralla kaikkia ;)
Mieheni piti näistä kovasti. Mulle tuli mieleen Kinder-suklaa, johtuen varmaan valkosuklaan ja maitosuklaan yhdistelmästä. 

perjantai 9. joulukuuta 2011

10.12



Kymmenes päivä jatketaan joulukortti talkoita. Tänään vuorossa ruskeille korttipohjille tehdyt Me To You-nalle kortit. Muistakaa, että joulupostimerkeillä varustetut kortit on lähetettävä viimeistään 15.12!






torstai 8. joulukuuta 2011

9.12




Tänään avataan jo joulukalenterin yhdeksäs luukku. Hui, äkkiä se aika menee! Enää reilu kaksi viikkoa jouluaattoon.

Tämän päivän luukusta paljastuu neljäs ja viimeinen ystäväni 30-wee synttärikakuista: kinkku-meetwurstivoileipäkakku. Voileipäkakku on tehty Tällä ohjeella.


Koristelussa käytin tällä kertaa kinkkua, meetwurstia, kurkkua, viinirypäleitä, ananaskirsikoita, herneenversoja ja persiljaa. Ruusu on tomaatin kuorista tehty.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

8.12




Joulukalenterin kahdeksannen luukun takaa paljastuu sytykeruusut.

Näitä kananmunakennoista ja kynttilän jämistä tehtyjä ruusuja olen ihaillut useammassa blogissa ja viimein pääsin itse kokeilemaan niiden tekoa. Ruusut ovat kiva pieni lahjaidea mm. mökille, tupaantuliaislahjaksi jne. Ne toimivat todella hyvin takan sytykkeenä.

Ohje syttyruusuihin:

Aloita tekemällä ruusuaihiot kananmunakennosta. Irrota ensin kuppiosa (se missä kananmunaa pidetään). Revi sitten kennon kannesta mahdollisimman pitkiä suikale, kierrä se tiukalle rullalle ja asettele kupin sisään. Voit täydentää ruusua vielä pienillä terälehdillä. Ruusun tulee olla niin tiivis, että se pysyy kasassa kun sen kääntää ylösalaisin. Nämä oli paljon nopeampi tehdä kuin kuvittelin.

Sulata kynttilän jämät varovasti kattilassa vesihauteessa tai laita kattila puolilleen vettä ja kynttilät suoraan kattilaan. Minä sulatin steariinin vesihauteessa metalliastiassa, koska en halunnut uhrata kattilaani tähän käyttöön.

Steariinin syttymispiste on aika alhainen, joten on syytä olla varovainen. Mulla oli iso kattilankansi käden ulottuvilla siltä varalta, että liemi ois leimahtanut.

Dippaa ruusut steariinissä. Voit käyttää upottamisessa apuna esimerkiksi pihtejä tai pitkiä grillitikkuja. Anna ruusujen hieman kuivahtaa ja kasta ne vielä pari kertaa steariinissä. Kuivata ruusut, pakkaa kauniiseen rasiaan ja anna lahjaksi.

Ruusun väriin vaikuttaa kananmunakennon väri sekä tietysti kynttilöiden väri. Parhaita on läpivärjätyt kynttilät, niistä tulee enemmän väriä! Mulla oli vain yksi punainen pätkä ja loput valkoisia, sillä näistä tuli näin harmaita.

Niin ja lopuksi vielä huomautus, että steariiniä ei saa kaataa viemäriin! Se jähmettyy ja tukkii viemärit. Anna sen kovettua kattilassa ja heitä roskiin.

tiistai 6. joulukuuta 2011

7.12




Joulukalenterin seitsemännestä luukusta paljastuu marmoroidut piparit.

Kävimme Itsenäisyyspäivänä mummoni luona kylässä ja leivoin hänelle pipareita, kun hän ei enää itse jaksa. Osan pipareista kuorrutin pikeerillä ja tein marmorikuvioinnin punaisella elintarvikevärillä.  

Pikeerin ohjeen löysin Mansikkamäen Eben-blogista täältä.

maanantai 5. joulukuuta 2011

6.12



Itsenäisyyspäivänä ollaan jälleen korttiaskartelun parissa. Tänään on vuorossa sini-valkoiset Me To You-kortit.






Hitsi ku mä en opi ettei aamuhämärässä kannattais napsia valokuvia.. aina näistä tulee harmahtavia :( Sori!

Tässä yksi vanhasta joulukortista tuunattu kortti. Nalle-teemalla tämänkin :)

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

5.12


Huomenta! Tänään joulukalenterista paljastuu pinkki-musta kerroskakku.

Tämänkin kakun tein ystävälleni 30-wee lahjaksi. Sain täysin vapaat käden kakkujen toteuttamiseen. Halusin sitten tehdä jotain vähän erilaista. Siitä se ajatus pinkki-mustaan kakkuun sitten lähti. Kun kakku tai kakut oli valmiit mietin tuliko tästä vähän teini kakku, mut mieheni kommentoi et jos kerran ikää on jo 30 ni saa edes kakku olla nuorekas  Pientä kettuilua havaittavissa.. Mutta joo, kakku oli kyllä saajalleen mieleinen.


Kakussa oli yhteensä 7 munan suklaakakkupohja, jonka jaoin kahteen vuokaan. Toinen oli 24 cm ja toinen 15 cm halkaisijaltaan. Täytteenä oli hyydytetty mansikkamousse. Ajattelin, kerroskakku on varmaan tukevampi jos tekee hyydytetyn täytteen, kun en käyttänyt siinä mitään pilareita tai muita apuvälineitä pitämään kakkua kasassa.

Tässä on täytteen Ohje. Tein täytteen tuplana.

Kakun pintaan tein Kinuskikissan ohjeilla toffeekuorrutteen lakritsifudge-karkeista. Kinuskikissan ohje löytyy tästä. Vaaleanpunainen kuorrute ja tähdet on valmista vaahtokarkin makuista kaulintamassaa, mitä on nyt tullut kauppojen valikoimiin. Kaulintamassa on valkoista, mutta värjäsin sen pinkiksi Wiltonin pastavärillä. Lisäksi koristelin kakun alareunan pinkeillä ja mustilla karkeilla.

lauantai 3. joulukuuta 2011

4.12




Joulukalenterin neljännen luukun takaa paljastuu voileipäkakku kinkkutäytteellä.

Tämän kakun tein myös ystäväni kolmekymppisille lahjaksi.

Tässä ohje:


  • 3 pakettia paahtoleipää

  • kasvislientä jäähdytettynä (n.3 dl)

         Täyte:


  • 900 g palvikinkkua

  • 340g majoneesia esim. Hellmann's

  • vajaa purkillinen Creme Fraichea

  • persiljaa

  • Dijon - sinappia

  • suolaa, pippuria, tabascoa

        Päälle:


  • 2 rasiaa (á 200 g) maustettua tuorejuustoa

  • tilkka kermaa notkistamaan tuorejuuston

       Koristeeksi:


  • palvikinkkua, kurkkua, viinirypäleitä ja persiljaa.



Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.

Valmista täyte. Leikkaa palvikinkku pieniksi suikaleiksi ja hienonna persilja. Lisää majoneesi ja creme fraiche. Mausta Dijon-sinapilla, suolalla, pippurilla ja tabacolla. Huom! Maustamisen kanssa saa olla varovainen. Dijon-sinappi on todella voimakasta, joten sitä kannattaa lisätä vähän kerrallaan. Täytteen ainekset sisältävät jo valmiiksi suolaa, sen kanssa myös tarkkana.

Laita paahtoleipäsiivuja tarjoilualustalle, kostuta jäähtyneellä kasvisliemellä ja levitä 1/3 täytteestä leipien päälle. Jatka samalla tavalla kaksi seuraavaa kerrosta. Sitten vielä kakun pintaan paahtoleipiä, kostutus, märkä voipaperi kakun päälle ja yön yli jääkaappiin vetäytymään.

Poista voipaperi :) ja tasoita kakun reunoja tarvittaessa hieman sahanteräveitsellä. Kakkua voi myös muotoilla kevyesti käsin painamalla esim. jos pinta on epätasainen. Sekoita tuorejuuston tilkka kermaa ja kuorruta kakku. Koristele haluamallasi tavalla. 

perjantai 2. joulukuuta 2011

3.12






Kolmannesta luukusta paljastuu vaippakakku. 

Vaippiksia on tullut tässä lähiaikoina tehtyä useita, laskin just että tämä on mun 10 vaippakakku! Tämä kakku matkaa pikku neidille, jonka pitäisi syntyä lähipäivinä.



Kakku sisältää 68 kpl vaippoja, pullon kuohuvaa vanhemmille, 3 sukat ja vauvashamppoon. Lisäksi koristelussa käytin kukkakuvioisia koristenauhoja, kartongista tehtyjä koristekukkia sekä kukka "pehmolelun".

torstai 1. joulukuuta 2011

2.12




Toisesta luukusta paljastuu minun tämän vuotisten joulukorttien aihe...

Me To You-nalle tai Taddy Teddy.

Tämä hellyyttävä nalle on ollut mun lemppari jo monta vuotta. Kun näin syksyllä askarteluliikkeessä Me To You, Winter Wonderland- kuva paketteja, oli minun saatava ne heti vaikka jouluunkin oli vielä pitkästi aikaa! Näillä valmiiksi leikatuilla kuvilla voi joulukorttien lisäksi koristella mm. lahjoja, pakettikortteja,skräppikirjoja jne.

Tässä muutama simppeli valkoisella pohjalla oleva kortti.


Tähän korttiin tein sydänpalapelin kahdesta eri kuvioisesta kartongista.

1.12.

Ensimmäisestä luukusta löytyy hyydytetty Amarula-kakku.

Kakkua maisteltiin sunnuntaina ystäväni 30-v. synttäreillä, jotka ovat virallisesti tänään. Paljon onnea Mirva!!!

Tässä ohje:

Pohja:
  • 200g Domino-keksejä

  • 70 g voita
Täyte:
  • 5 liivatetta

  • 250 g tuorejuustoa

  • 1,25 dl Amarula-likööriä

  • 5 dl kermaa

  • 1 dl sokeria

  • 2 tl vaniljasokeria
Kiille:
  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta

  • 3 dl maitoa

  • 3/4 dl sokeria

  • 3 liivatetta
Murskaa keksit ja sekoita ne voisulan kanssa. Painele keksi-voiseos kevyesti irtopohjavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin. 

Laita täytteen liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen n. 10 min.  Vatkaa kerma  ja sokeri vaahdoksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon vaniljasokeri. Purista liivatteet kuiviksi ja sulata ne kiehuvaan Amarula-likööriin. Anna jäähtyä hetki ja lisää liivate tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Kaada täyte irtopohjavuokaan ja anna hyytyä ainakin pari tuntia.

Valmista sitten kiille. Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 10 min. Kiehauta maito,sokeri ja kaakaojauhe. Purista liivatteista vesi ja sulata ne kuumaan nesteen sekaan. Anna jäähtyä hetki ja kaada varovasti kakun pinnalle. Anna kakun hyytyä vähintään neljä tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla. 

Kakun reunan koristelin hasselpähkinä-suklaarullilla sekä ruskealla satiininauhalla. Kakun pintaan laitoin ananas-kirsikoita,sokerihelmiä,syötäviä tähtiä sekä spritsasin valkosuklaa raitoja.