torstai 1. joulukuuta 2011

2.12




Toisesta luukusta paljastuu minun tämän vuotisten joulukorttien aihe...

Me To You-nalle tai Taddy Teddy.

Tämä hellyyttävä nalle on ollut mun lemppari jo monta vuotta. Kun näin syksyllä askarteluliikkeessä Me To You, Winter Wonderland- kuva paketteja, oli minun saatava ne heti vaikka jouluunkin oli vielä pitkästi aikaa! Näillä valmiiksi leikatuilla kuvilla voi joulukorttien lisäksi koristella mm. lahjoja, pakettikortteja,skräppikirjoja jne.

Tässä muutama simppeli valkoisella pohjalla oleva kortti.


Tähän korttiin tein sydänpalapelin kahdesta eri kuvioisesta kartongista.

1.12.

Ensimmäisestä luukusta löytyy hyydytetty Amarula-kakku.

Kakkua maisteltiin sunnuntaina ystäväni 30-v. synttäreillä, jotka ovat virallisesti tänään. Paljon onnea Mirva!!!

Tässä ohje:

Pohja:
  • 200g Domino-keksejä

  • 70 g voita
Täyte:
  • 5 liivatetta

  • 250 g tuorejuustoa

  • 1,25 dl Amarula-likööriä

  • 5 dl kermaa

  • 1 dl sokeria

  • 2 tl vaniljasokeria
Kiille:
  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta

  • 3 dl maitoa

  • 3/4 dl sokeria

  • 3 liivatetta
Murskaa keksit ja sekoita ne voisulan kanssa. Painele keksi-voiseos kevyesti irtopohjavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin. 

Laita täytteen liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen n. 10 min.  Vatkaa kerma  ja sokeri vaahdoksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon vaniljasokeri. Purista liivatteet kuiviksi ja sulata ne kiehuvaan Amarula-likööriin. Anna jäähtyä hetki ja lisää liivate tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Kaada täyte irtopohjavuokaan ja anna hyytyä ainakin pari tuntia.

Valmista sitten kiille. Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 10 min. Kiehauta maito,sokeri ja kaakaojauhe. Purista liivatteista vesi ja sulata ne kuumaan nesteen sekaan. Anna jäähtyä hetki ja kaada varovasti kakun pinnalle. Anna kakun hyytyä vähintään neljä tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla. 

Kakun reunan koristelin hasselpähkinä-suklaarullilla sekä ruskealla satiininauhalla. Kakun pintaan laitoin ananas-kirsikoita,sokerihelmiä,syötäviä tähtiä sekä spritsasin valkosuklaa raitoja.

torstai 24. marraskuuta 2011

Joulukalenteri starttaa viikon päästä




Näin komean kuurankukan ikuistin kukkapenkistäni ensimmäisenä pakkasaamuna.

Enää kuukausi ja on jouluaatto!! Vielä kun veden sijasta sataisi lunta, niin saisi kunnon joulu fiiliksen : )

Joulu on aina ollut lähellä sydäntäni ja siksipä tänäkin vuonna aion pitää blogissani joulukalenteria. Luvassa on jälleen leivontaa, askartelua ja pieniä lahjaideoita yms. Tunnelmia toissa vuoden kalenterista löytyy täältä

Ihanaa joulunodotusta kaikille!!

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Spidermankakku Nicon synttäreille




Nicon synttärikakku vuosimallia -11.

Hämähäkkimies näyttää olevan poikien kestosuosikki vuodesta toiseen. Tämä oli Nicolle jo kolmas Spiderman-aiheinen synttärikakku.
Kakun sisälmys oli hyvin perinteinen. Vaalea kakkupohja, mansikkahilloa, kermavaahtoa ja banaania, mutta ulkoasun kanssa sain käyttää luovuutta.

Kakun reunat kiersin lakritsimattopaloilla. Kakun pintaan halusin kokeilla Kinuskikissan sivuilta löytynyttä ohjetta Fudge-kuorrutteesta. Koska halusin kakun pinnasta mustan kolusin karkkihyllyjä metsästäen lakritsifudge-karkkeja, turhaan. Jossain kaupassa tiedettiin sanoa, että ne ovat myynnissä vain kausittain. Päätin kuitenkin yrittää tehdä kuorrutteen saman tyylisistä karkeista. Niimpä ostin lakritsin makuisia Alku-karkkeja. 

Niinkuin vähän arvelinkin, kuorrutteesta ei tullut yhtä hyvää, mutta kyllä sitä pystyi käyttämään. Alku-karkit ovat pehmeämpiä, joten kuorrute oli kaulittava lähes jääkaappikylmänä, mikä vaati hieman voimaa. Tulipahan salitreeni samalla  Kuorrute oli kakkua leikatessa vähän venyvää, mutta kyllä siitä selvittiin. Seuraavalla haluan kokeilla kuorrutetta oikeilla fudgeilla, jotta näen eron. Tai jos käytän Alku-karkkeja, kokeilen toimisiko kuorrute paremmin hieman pienemmällä kermamäärällä. Eli pientä hienosäätöä vielä tehtävä..

Tässä Kinuskikissan ohje Fudge-kuorrutteeseen:
  • 600 g Fudge-karamelleja

  • ½ dl kermaa

Laita kerma ja karkit kattilaan. Kuumenna keskilämmöllä. Karamellien sulaessa ja pehmeytyessä voit pilkkoa niitä lastalla. Sekoita, kunnes täysin tasaista. Älä keitä -> sitkistyy. Vuoraa astia leivinpaperilla ja kaada massa siihen. Nosta jääkaappiin ja anna kovettua. Ota kuorrute huoneenlämpöön noin. 2-3 h ennen kaulimista.  



Kuva on maalattu vaahtokarkkitaikinalle Wiltonin pastaväreillä.



Kakun pintaan ripottelin syötäviä koristetähtiä.

Batmankakku Nicon synttäreille

Kummipoikamme täytti eilen 6-vuotta . Synttäreitä juhlittiin jo viime viikonloppuna. Nico toivoi tänä vuonna samanlaiset kakut kuin viime vuonna, eli Spiderman ja Batman.
Mä olen aina hieman jääräpäinen, enkä haluaisi tehdä täsmälleen samanlaisia kakkuja uudelleen, niiin kävi tälläkin kertaa . Nico sai kyllä toivomansa kuvat, mutta tyyliä kakuissa muutin viime vuodesta.


4 munan vaalea kakkupohja. Täytteenä perinteiset lasten kakkujen täytteet eli kermavaahto, mansikkahillo ja bansku. Kakun kuorrutin lakritsikermalla ja reunoilla kiersi lakritsimattoa. Batman logo on tehty vaahtokarkkitaikinalle. Mustat suikaleet kakun päällä on lakumatosta.

Tässä ohje lakritsikermaan:


  • 180 g Alkulakritsi-karamelleja

  • 3 dl kermaa

Lisää kattilaan kerma ja karkit. Kuumenna sekoittaen, kunnes kaikki karkit ovat sulaneet (Älä keitä). Anna jäähtyä vähän aikaa ja laita seos jääkaappiin seuraavaan päivään asti. Vaahdota lakukerma vaahdoksi ja käytä kakkujen täytteenä tai kuorrutuksessa.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Vaippakakkulinna


 
Tämä vaippakakku matkaa tänään n. 2 viikoiselle pikku prinsessalle & tuoreille vanhemmille 

Vaippakakun tein prinsessan linna/ muumi -teemalla. Kakku sisälsi 59 kpl muumivaipoja, muumi pyyhkeen, pikku Myy bodyn, 3 sukat, Anti-Colic tuttipullon, viilentävän pururenkaan ja kuohuviinipullon. 
Alimman kerroksen keskelle laitoin kuohuviinipullon, bodyn ja pyyhkeen. Kuohuviinipullon avulla saat kakusta hieman tukevamman.Tuttipullosta tuli linnan korkein torni. Peitin pullon parilla vaipalla.
Tornien katot ja liput askartelin kartogista. Lippusalkoina toimi varrastikut.

Lopuksi koristelin kakun kangasnauhoilla ja sukkaruusuilla.

Kakun alle tein alustan pahvista minkä päällystin foliolla. Teippasin kuohuviinipullon pohjan kiinni alustaan, näin kakku pysyy hieman paremmin aloillaan. Sitten kakku kääräistään sellofaaniin. Kakussa käyttämieni tuotteiden käyttö - ja pesuohjeet laitan aina kakun mukaan erilliseen kirjekuoreen.



Sydämelliset Onnittelut koko perheelle pikku prinsessan johdosta!!!!

t. H & N

lauantai 22. tammikuuta 2011

Viiru & Pesonen kakku

Pari viikkoa sitten tein Viiru & Pesonen- aiheisen kakun Leevin 3-v synttäreille. Toiveena oli tavallinen täyskäri mansikkahillolla ja banskulla. Se on yleensä lasten mieleen. 



Kuva on maalattu vaahtokarkkitaikinalle.